Mistä kasvista Suomen néroli?
- tuulinivala0
- 25.8.
- 5 min käytetty lukemiseen
Tutustuimme Jardins du Musée International de la Parfumerie -puutarhan kukkaloistoon toukokuun lopulla, jolloin kasvit aloittelivat kukintaansa. 2,5 hehtaarin puutarha esittelee perinteisiä parfyymiteollisuuden kasveja ja toimii lajikepankkina, joka koostuu tuoksuvien ja aromaattisten kasvien kokoelmista. Kasvit on ryhmitelty osioihin eri lajien tai tuoksumaailmojen mukaan. Puutarhan ensisijaisena tavoitteena on edistää hajuvesien valmistukseen perinteisesti viljeltyjen kasvilajikkeiden monimuotoisuuden ja maatalousperinteen säilymistä. Lisäksi se toimii paikallisen maatalouden ja tuoksumaiseman luonnonsuojelualueena.
Museo toimii myös koulutus- ja kulttuurikeskuksena, tarjoten tietoa kasveista ja hajuvesien historiasta. Kansainvälisen hajuvesimuseon puutarhan ainutlaatuinen miljöö tarjoaa mahdollisuuden tutustua ja haistella lajeja, jotka ovat tarjonneet arvokkaita raaka-aineita hajuvesille jo vuosisatojen ajan.
Puutarha sijaitsee kauniilla alueella, jossa on perinteisesti viljelty tuoksuvia kasveja, kuten laventelia, jasmiinia, ruusua, tuberosaa ja muita hajuvesiteollisuuden raaka-aineita. Se on osa laajempaa Pôle Azur Provence -kaupunkiyhteisön johtamaa alueellista hanketta, joka yhdistää kulttuuriperinnön, kestävän kehityksen ja matkailun.
Pomeranssin tuotannolla on pitkät perinteet
Tutustuimme pomeranssin eli karvas- tai hapanappelsiinin tuotantoon vierailulla Écomusée Néroliumissa Golfe-Juanissa sekä läheisellä Nérolium-osuuskunnan jäsenen viljelmällä. Museo esittelee alueen ainutlaatuista pomeranssintuotantoa.
Pomeranssi (Citrus × aurantium var. amara, ranskaksi bigarade) ja appelsiini (Citrus × sinensis) ovat molemmat pomelon ja mandariinin risteymiä, mutta ne ovat erillisiä lajeja. Pomeranssi on geneettisesti lähempänä pomeloa, kun taas appelsiini muistuttaa enemmän mandariinia. Vaikka ne muistuttavat toisiaan ulkoisesti, niiden kemialliset ominaisuudet eroavat merkittävästi.
Pomeranssi on kotoisin Kaakkois-Aasiasta ja levisi Välimeren alueelle jo keskiajalla. Arabivalloittajat toivat sen Eurooppaan 700-luvulta alkaen, ja se oli pitkään ainoa tunnettu sitrushedelmä alueella. Appelsiini saapui vasta 1600-luvulla ja syrjäytti vähitellen pomeranssin tuorekäytössä. Golfe-Juanin ilmasto Ranskan Rivieralla on ihanteellinen pomeranssin viljelyyn, ja tuotanto käynnistyi 1800-luvulla, kun joukko Vallauris Golfe-Juanin asukkaita perusti ensimmäiset viljelmät. Alueella sijaitseva Écomusée Nérolium esittelee pomeranssin tuotannon historiaa ja nykykäytäntöjä. Nérolium-osuuskunta perustettiin vuonna 1904, kun paikalliset tuottajat yhdistivät voimansa ja alkoivat tislata itse viljelemiään appelsiininkukkia parantaakseen asemaansa parfyymiteollisuudessa.
Kokonaisvaltainen raaka-aineen hyödyntäminen
Pomeranssi on esimerkki kasvilajista, jota hyödynnetään monipuolisesti eri osissaan ja eri vuodenaikoina. Kasvista kerätään kukat huhti–toukokuussa, lehdet elokuussa sekä raa’at ja kypsät hedelmät (kuoret) tammikuussa, joten se tarjoaa työtä ympäri vuoden. Happamat kypsät hedelmät eivät sovellu sellaisenaan syötäväksi, mutta niitä käytetään marmeladin, makeisten ja juomien valmistuksessa. Esimerkiksi Cointreau- ja Curaçao-liköörien maku perustuu pomeranssin kuoreen. Suomessa perinteisin käyttötapa on kuivatun kuorijauheen käyttö joululeivonnassa, glögin mausteena sekä mämmin maustamisessa. Kuivatut pomeranssin kukat maustavat myös teelaatuja.
Lehtiversoista valmistetaan eteeristä öljyä nimeltä petit grain. Perinteisesti öljyn tislaamiseen käytettiin pieniä raakoja appelsiineja, mistä nimi "petit grain" eli "pieni jyvä" juontaa juurensa. Pomeranssin kukat kerätään käsin eteerisen öljyn valmistusta varten, jotta ne saadaan talteen riittävän puhtaana. Keruuaika ajoittuu huhtikuun puolivälistä toukokuun loppuun. Sesongin ajaksi poimijoita saapuu perinteisesti myös Italian puolelta, sillä alue sijaitsee lähellä Ranskan ja Italian rajaa. Suuresta, hyvin tuottavasta puusta saadaan 6–8 kiloa kukkia. Kevätsesongin aikana kukat poimitaan öljyntuotantoon, mutta puut kukkivat jonkin verran myös sesongin jälkeen. Näiden kukkien annetaan kehittyä hedelmiksi, joita hyödynnetään muiden tuotteiden valmistuksessa.
Pomeranssin eteeriset öljyt antavat voimakkaan sitrusaromin, jota käytetään parfyymeissa, saippuoissa ja aromaterapiassa. Usein se, mitä pidämme "appelsiinin" makuna, onkin pomeranssin aromia. Puita viljellään myös koristekasveina – moni Espanjassa punertavaa hedelmää maistanut onkin kohdannut pomeranssin, ei makeaa appelsiinia.
Pomeranssia kutsutaan eri kielillä eri nimillä. Englanniksi se tunnetaan nimillä Seville orange ja sour orange, kun taas appelsiinista käytetään nimitystä sweet orange tai Valencia orange. Saksaksi pomeranssi on Pomeranze tai Bitterorange ja ruotsiksi pomerans. Suomenkielinen nimitys karvasappelsiini on kuvaava, kun taas hapanappelsiini voi olla harhaanjohtava, sillä happamuus on kaikkien sitrushedelmien yhteinen ominaisuus. Pomeranssin karvaus on sen tunnusomaisin piirre ja syy siihen, miksi sitä ei nautita tuoreena, vaikka jotkin lajikkeet ovatkin makeampia kuin osa appelsiineista.
Nérolin aatelinen alkuperä
Néroli on nimetty 1600-luvulla eläneen Anne Marie Orsinin mukaan, joka kuului merkittävään italialaiseen aatelissukuun Rooman lähistöllä. Suku hallitsi muun muassa Nérolan kaupunkia, jonka prinsessa Anne Marie oli. Hän halusi tuoksuvan kylpyveden ja hansikkaat, joihin oli käytetty karvasappelsiinin kukasta saatua eteeristä öljyä. Tuoksua alettiin kutsua prinsessan mukaan néroliksi, ja hänen vaikutuksestaan siitä tuli aikansa muoti-ilmiö Euroopan aristokratian keskuudessa.
Nykypäivän luksustuotteiden raaka-aine
Néroli on edelleen tärkeä raaka-aine monissa parfyymituotteissa. Miellyttävän tuoksun lisäksi sillä on ominaisuuksia, jotka auttavat kiinnittämään muita tuoksuaineita, minkä vuoksi sitä käytetään parantamaan hajuvesien kestoa. Golfé-Juanin Néroli-osuuskunnan koko tuotanto myydään yksinoikeudella Chanelille, ja néroli on yksi ikonisen Chanel N°5 -parfyymin ainesosista.
Yhden kilogramman néroliöljyn valmistamiseen tarvitaan noin tuhat kiloa appelsiininkukkia, mikä vastaa vähintään 125 appelsiinipuun kukkasatoa. Kukat tislataan tuhannella litralla vettä sekä kuumalla vesihöyryllä. Tislauksen sivutuotteena syntyy myös hydrolaattia eli kukkavettä, joka sisältää pienen määrän öljyä sekä vesiliukoisia tuoksuaineita.
Hydrolaattia käytetään monipuolisesti: elintarvikkeissa kuten leivonnassa ja makeisissa, kosmetiikassa esimerkiksi kasvovetenä, sekä saippuoissa, huonetuoksuissa ja muissa tuotteissa. Markkinoilla appelsiininkukkavettä valmistetaan myös tavallisen appelsiinin (Citrus × sinensis) kukista, ja lisäksi sitä on saatavilla synteettisenä versiona.
Pomeranssiviljelmällä
Vierailimme pomeranssin sopimusviljelijöiden luona Antibesissa, missä Nérolium-osuuskunnan jäsen Agnes Deluchi esitteli kotiviljelmäänsä yhdessä puolisonsa Bernardin kanssa. Agnes jatkaa perhetilan toimintaa, ja pääsimme tutustumaan viljelyksiin sekä kuulemaan tuotannon historiasta.
1900-luvun alussa, tuotannon ollessa huipussaan, karvasappelsiininkukkia kerättiin alueella jopa 2500 tonnia vuodessa. Nykyään tuotantomäärä on kutistunut vain kolmeen tonniin vuodessa. Osuuskunnan jäsenmäärä on laskenut 1800 osakkaasta noin 60 osakkaaseen. Yksi merkittävä syy tähän on tuotantoalueen kaupungistuminen: viljelijät myyvät maitaan kiinteistökehityksen käyttöön. Lisäksi parfyymien raaka-aineiden tuotanto on nykyään globaalia, ja kilpailu matalampien tuotantokustannusten maiden kanssa on vaikeuttanut paikallista viljelyä.
Osuuskuntamuotoinen toiminta pyrkii ylläpitämään arvokasta kulttuuriperintöä ja säilyttämään pomeranssin tuotannon alueella. Uusia puita istutetaan aktiivisesti tuotannon turvaamiseksi tulevaisuudessa.
Pienellä tuotannolla on laaja vaikutus
Pomeranssin tuotannolla on laaja kerrannaisvaikutus alueen elinkeinoihin. Parfyymiteollisuuden lisäksi alueella tuotetaan paljon muuta kosmetiikkaa ja elintarvikkeita, joita hyödynnetään alueen matkailussa. Yli miljoona turistia vierailee alueella vuosittain. Heitä houkuttelevat alueen maisemien ja ilmaston lisäksi pomeranssin ja muiden sitrushedelmien ympärille rakennetut tuotteet, erilaiset tapahtumat ja festivaalit, joissa yhdistyvät alueen raaka-aineet ja kulttuuriperintö.
Mikä olisi Lapin néroli?
Golfe-Juanin alueen pomeranssintuotanto on erinomainen esimerkki siitä, miten paikallisia luonnonvaroja voidaan hyödyntää monipuolisesti ja kestävästi. Tämä herättää kiinnostavan kysymyksen: mikä voisi olla Lapin oma "pomeranssi"?
Suomalaiset arktiset luonnonkasvit tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia kosmetiikka-, elintarvike-, eläin- ja hyvinvointituotteiden kehittämiseen niiden ainutlaatuisten bioaktiivisten yhdisteiden ansiosta. Äärimmäisissä olosuhteissa kasvaneet kasvit ovat erittäin ravinteikkaita ja antioksidanttipitoisia. Paikallisten raaka-aineiden hyödyntäminen ei rajoitu vain ravintola-annoksiin ja myytäviin tuotteisiin – niitä voidaan käyttää laajasti myös palveluissa. Hyvinvointi- ja kosmetiikkapalveluiden lisäksi esimerkiksi marjojen, yrttien ja kasvien poimintaan liittyvät retket voisivat houkutella matkailijoita entistä enemmän.
Lapissa kasvaa runsaasti havupuita ja muita aromaattisia yhdisteitä sisältäviä kasveja, jotka ovat tyypillisiä pohjoiselle leveysvyöhykkeelle. Näitä ovat muun muassa väinönputki, ruusujuuri, mesiangervo, siankärsämö ja kanerva. Kuusen neulaset sisältävät runsaasti C-vitamiinia ja eteerisiä öljyjä, ja niitä hyödynnetään jo saunatuotteissa ja hoitavissa uutteissa. Lapin puhdas vesi tarjoaa erinomaisen lähtökohdan luonnonmukaisen kosmetiikan valmistukselle, ja sen puhtaus on myös matkailullinen vetovoimatekijä.
Esimerkiksi puolukka, mustikka ja hilla ovat tunnettuja terveydellisistä hyödyistään ja ainutlaatuisesta maustaan. Näitä marjoja voitaisiin hyödyntää nykyistä laajemmin elintarviketeollisuudessa, kosmetiikassa ja jopa lääketeollisuudessa.
Ranuan hillamarkkinat ovat jo vakiintunut tapahtuma – mutta miten voisimme kehittää lisää matkailuhyötyjä ja tapahtumia, jotka nostavat Lapin luonnontuotteet esiin? Lapin puhtaat arktiset luonnontuotteet tarjoavat valtavan potentiaalin kaupalliseen ja matkailulliseen kehittämiseen. Hyödyntämällä näitä resursseja monipuolisesti ja kestävästi voisimme luoda vetovoimaisen kokonaisuuden, joka yhdistää paikallisen kulttuuriperinnön, kestävän kehityksen ja matkailun – aivan kuten Golfe-Juanin pomeranssintuotanto on tehnyt Etelä-Ranskassa.
